Palvelut

Tilauspalvelut yksityisasiakkaille

  • Voimme järjestää puiden kaadon ja kuljetuksen.

  • Tukkien sahaus asiakkaan toiveiden mukaan.

  • Tukin max. Halkaisija n.90cm ja pituus n. 6m.

  • Ulkokuivaus ja konekuivaus

  • Valmiiden tuotteiden teko.

  • Lankkupöydät, kalusteet, lattialankut, paneelit

Jos asiakkaan omien tukkien sahauksessa puun sisältä löytyy mahdollisesti terän rikkovia metalliesineitä, niin terän teroitus- tai rikkoontumiskustannukset veloitetaan erikseen.

Erikoisprojektit

Mikään, mikä liittyy puumateriaaliin, ei ole meille vierasta. Olemme toimittaneet kiipeilypuita korkeasaaren apinoille, puunrunkoja taiteilijoille, kaarnaa kankaiden värjäämiseen, puunoksia korurasioiden tekoa varten. Kuivanneet kokonaisia kantoja juurineen.

Puunhankinta

Meillä on kattava puunhankinta verkosto sekä kotimaassa, että keskieuroopassa.

Hankimme tukkipuuta omaan käyttöömme ja myymme sitä myös muille tarvitsijoille.

Erityisesti olemme kiinnostuneita eri puulajien tyvitukeista, vanhoista ( yli 100 Vuotta), hitaasti kasvaneista puista. Pihapuita emme mielellämme ota, koska 99% varmuudella niistä löytyy sahanterän rikkovaa metallia eri muodoissa. Pienin ostomäärä on 10-15m3.

Tyypillinen toimintatapamme on käydä paikan päällä katsomassa ja merkkaamassa meille sopivat puut. Näistä ostamme 3,2m tyvitukin ja 5,2-6,1m pitkän kakkostukin. Latvan minimihalkaisija 25cm. Kauppaa teemme tukit autotien varteen pinottuna.

Puunhankintamme perustuu kestävän metsätalouden periaatteisiin, metsät ovat myös meidän elinympäristömme. Olemme sitoutuneet noudattamaan metsien sertifioinnin kriteeriä PEFC ST 2002:2013. Käytössämme on kolmannen osapuolen toimesta auditoitu puun alkuperäketjun hallinnan sertifikaatti (Chain Of Custody) Fiskarin Laatupuu OY:llä on PEFC-tuotemerkin käyttöoikeus. Tätä sovellamme puuostoihimme niin kotimaasta kuin ulkomailta.
Sertifikaatti (PEFC) Certificate (PEFC)

Käyntiosoite
Fiskarin Laatupuu Oy
Hälleforsintie 4
10470 Fiskari

Laskutusosoite
Fiskarin Laatupuu Oy
Melanderintie 12
10470 Fiskari

Laskujen lähetys myös sähköpostilla
office@laatupuu.fi

© Fiskarin Laatupuu Oy